Suomessa nähtiin kuluvana vuonna pienimuotoisen kansanliikkeen synty nimeltä Nyt Saa Riittää. Kyseisen liikkeen kokoonpano on varsin sekava, eikä minulle ainakaan ole selvinnyt, miten he aikovat tavoitteisiinsa päästä. Huhtikuussa he järjestivät ensimmäisen mielenosoituksensa, johon ottikin osaa positiivisen paljon ihmisiä Suomen mittakaavassa.
Paikalla oli kaikenlaista väkeä aina anarkisteista isänmaallisiksi itsensä laskeviin ihmisiin. Anarkistit yrittivät muutaman kymmenen hengen voimin saada aikaan tappeluita poliisin kanssa, mutta yksi suihkautus kaasupullosta lannisti tämän taiston ja mellakointi jäi ainoastaan haaveeksi. Mielenosoituksella oli varsinaisesti vain yksi pointti: nyt saa riittää vallanpitäjien suunnalta tuleva tavallisten ihmisten päähän potkiminen.
Mielenosoitukset kuulemma jatkuvat niin pitkään, kunnes vallanpitäjät kuuntelevat enemmän kansalaisia. Ensimmäisessä mielenosoituksessa oli pitkälti yli tuhat ihmistä; kuukautta myöhemmin puhuttiin enää sadoista. Syyskuussa järjestetyssä kolmannessa mielenosoituksessa porukkaa oli enää kymmeniä. Yllättäen vallanpitäjiä eivät ole kiinnostaneet pätkääkään sekavan kansanliikkeen vaatimukset, ja ihmisetkin kyllästyivät, kun muutos ei tapahtunutkaan yhdessä yössä ja koska näiden muutosten aikaansaamiseksi olisi pitänyt oikeasti nähdä vaivaa.
Se fakta, että mielenosoitukset kutistuivat muutamalla kerralla ainoastaan muutamien puuhastelijoiden mielenosoitukseksi, kertoo karua totuuttaan siitä, etteivät massat yksinkertaisesti lähde mukaan pitkäkestoiseen toimintaan sellaisen liikkeen johtamana, joka lienee perustettu muutaman minuutin pähkäilyn jälkeen ja joka aikoo saavuttaa välittömästi tavoitteensa. Vaikka tarkoitus olisikin hyvä, tarvitsee kansanliikkeen tehdä pohjatyönsä kunnolla, mikäli se aikoo todella päästä tavoitteeseensa. Ilman sitä eivät massat ole valmiita vastaanottamaan tositoimia siinä vaiheessa, kun aika on kypsä. Kuinka moni vallankumous on todella lähtenyt käyntiin ihan vain sormia napsauttamalla? Kiinnostaisi myös tietää, kuinka moni ensimmäiseen tapahtumaan osallistuneista yli tuhannesta ihmisestä aktiivisesti tekee sitä pohjatyötä, joka jokaisessa kansanliikkeessä on tärkeää tavoitteiden saavuttamiseksi – tässä tapauksessa siis kansanedustajien painostaminen kuuntelemaan kansaa. Itse veikkaan, että varsinaiset tekijämiehet voidaan laskea kahden käden sormilla.
Vastarintaliikettä on joskus arvosteltu siitä, ettemme järjestä isoja mielenosoituksia edellä mainitun tapahtuman tapaan. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tiedostamme, etteivät kansallismieliset saa mielenosoituksiin niin isoja massoja tällä hetkellä mukaan, että sillä olisi jotain todellista vaikutusta suomalaiseen politiikkaan. Emme tällä hetkellä edes pyri olemaan massaliike; tarkoituksemme on tehdä pitkäjänteistä pohjatyötä ja värvätä luotettavia kansallissosialisteja, jotka ovat valmiita näkemään vaivaa. Valamme perustan kunnolla, jotta kun koittaa se kaunis päivä, jolloin massat ovat valmiita vaihtamaan vallanpitäjät parempiin ja liittymään riveihimme, emme ajaudu järjestönä täydelliseen kaaostilaan, kun järjestön koko moninkertaistuu lyhyessä ajassa. Tällä hetkellä siis luomme pohjaa massaliikkeelle, markkinoimme järjestöä, jotta suomalaiset ovat tietoisia radikaalista vaihtoehdosta. Lisäksi koulutamme aktivistejamme erilaisiin tilanteisiin, joihin he voivat joutua aktivistina olonsa vuoksi. Emme edes oleta, että saavuttaisimme tavoitteemme yhdessä yössä tai edes yhdessä vuosikymmenessä, vaan panostamme suunnitelmalliseen toimintaan.
Olen Vastarintaliikkeessä olon vuosinani nähnyt muutamia ihmisiä, joille tämä fakta on ilmeisesti epäselvä. Kun kaikki ei tapahtunutkaan heti heidän liityttyään riveihimme, kyllästyttiin ja luovutettiin taistelussa Suomen tulevaisuudesta. Se tuntuu yleensäkin olevan ihmisillä ongelmana kaikissa muutoshakuisissa aatesuunnissa – halutaan vallankumous välittömästi, ja kun niin ei käy, hylätään kaikki vallankumoukselliset ajatukset, koska ”ei siitä kuitenkaan mitään tule”. Olisihan se toki kivaa saada Suomeen välittömästi isänmaallinen hallitus, mutta pitää olla realistinen. Mitä vallankumouksen jälkeen? Sekin pitää nimittäin miettiä valmiiksi, ei pelkästään sitä, miten valta saadaan takaisin kansalle.
Yleinen kysymys meille on, että luulemmeko todella, että lentolehtiset tai muu mainosmateriaali aikaansaavat vallankumouksen. Emme luule, mutta kuten aikaisemmin mainitsin, luomme tällä hetkellä pohjaa tulevaisuuden massaliikkeelle. Siksi mainostamme järjestöämme aktiivisesti. Etenkin katuaktivismitapahtumiemme aikana monet kysyvät, miten aiomme vallankumouksemme suorittaa. Kukaan tuskin tietää, miten kaikki loppupeleissä tulee menemään, mutta esimerkiksi Kreikan Kultaisen aamunkoiton esimerkkiä kannattaa seurata. Vielä joitakin vuosia sitten hekin olivat melko pieni järjestö, mutta yli 20 vuotta jatkunut omistautuneiden henkilöiden aktiivinen pohjatyö kantoi viimein vuonna 2012 hedelmää ja puolueesta tuli massaliike, jonka kasvua ei voi enää pysäyttää, vaikka valtio kaikkensa sen eteen tekeekin. Kun on peräänantamaton johto, jonka takana seisovat massat, jotka taistelevat saman tavoitteen eteen, alkaa lumipalloefekti ja vallankumouksen pysäyttäminen käy vallanpitäjille päivä päivältä hankalammaksi. Pitää kuitenkin ymmärtää, että edes massaliikkeenä heidänkään vallankumouksensa ei ole tapahtunut yhdessä yössä eikä se luultavasti ole tapahtumassa ihan lähiaikoina muutenkaan. Suunta on kuitenkin oikea ja Kreikka valaakin toivoa kaikkiin Euroopan kansallissosialisteihin sekä radikaaleihin kansallismielisiin!
Kultainen aamunkoitto.
Vallankumous vaatii uhrauksia. Kuvassa Kultaisen aamunkoiton Ilias Kasidiaris.
On siis aivan turhaa kuvitella, että saavuttaisimme tavoitteemme lähiaikoina tai että taistelu olisi pelkkää kivaa puuhastelua, jota suoritetaan ainoastaan silloin, kun huvittaa. Vallankumous vaatii raakaa työtä, eikä mikään tule tapahtumaan helposti. Edessämme on paljon niin henkistä kuin fyysistä vastustusta, ja ainut palkkio on tieto siitä, että toimimme oikein ja oikean asian eteen. Jonain päivänä näemme kuitenkin valkoisen Pohjolan, ja siinä vaiheessa kovinkaan moni tuskin sanoo, että kaikki heidän vaivannäkönsä ja uhrauksensa olisivat olleet jollain tapaa turhia, vaikka kaiken sen saavuttamiseen menikin enemmän kuin yksi yö.