Tammikuussa Kansallinen Vastarinta kävi seuraamassa niin sanottua kirjastopuukotusoikeudenkäyntiä Jyväskylässä (1, 2). Tiistaina käräjillä puitiin puolestaan vuosia vanhan muistitikun sisältöä lähes kokonaisen työpäivän ajan.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkosivuilla oikeudenkäynti nousi pääuutiseksi ja se ohitti jopa Kööpenhaminan tapahtumat. Vastarintaliike mainittiin päivän aikana peräti kolmessa HS:n uutisessa. Kaksi niistä käsitteli Jyväskylän oikeudenkäyntiä. Kolmas kosketti puolestaan Pohjoismaiden ”terroriuhkaa”; siinä Vastarintaliikettä verrattiin epäsuorasti Syyriaan matkustaneisiin ääri-islamisteihin. Jostain syystä HS tahtoo kuitenkin suojella Syyriaan matkustaneiden terroristien identiteettiä ja lehti päättänyt kohdistaa vainonsa ainoastaan kansallismielisiin. Vaikka Jyväskylässä oli jälleen paikalla suuri määrä valtamedian toimittajia, jäi heidän uutisointinsa tapauksesta totuttuun tapaan erittäin pinnalliseksi ja harhaanjohtavaksi.
Tehokkaimmin äänensä sai julki Suomen juutalaisia edustanut aggressiivinen asianajaja Peter Jaari, jonka väitteet niin sanotun henkilörekisterin sisällöstä levisivät pian eri tiedotusvälineisiin. HS:n siteeraaman Jaarin mukaan ”merkittävä osa hänen asiakkaistaan on alaikäisiä”. Todellisuudessa vain kaksi henkilöä muistitikulla olleista yli 300 nimestä olivat oikeudenkäynnin aikana alaikäisiä. Tästä huolimatta esimerkiksi Keskisuomalainen-lehti otsikoi uutisensa: ”Mies keräsi tietoja alaikäisistä laittomaan rekisteriin”.
Oikeudenkäynnissä käsiteltiin poliisin 2013 takavarikoimaa muistitikkua, jossa oli listattuna Suomessa asuvien henkilöiden nimiä ja esimerkiksi poliittisia näkemyksiä. Poliisin teknisen selvityksen mukaan muistitikun ensimmäiset päivitykset oltiin tehty 2010, jolloin Suomen henkilörekisterilaki oli eri kuin nykyään.
Ennen vuoden 2011 lakiuudistusta tikun sisältö oli ollut täysin laillinen. Muistitikkua oli päivitetty harvakseltaan eikä sitä oltu käytetty enää pitkään aikaan, kun poliisi lopulta takavarikoi sen. Tämä oli riidatonta. Puolustuksen mukaan vastaajan suurin ”rikos” oli se, ettei hän ollut muistanut hävittää tikkua 2011, kun uusi henkilörekisterilaki astui voimaan. Sen sijaan muistitikku oli jäänyt pahvilaatikon pohjalle lojumaan. Tikkua ei oltu kryptattu, mikä puhui sen puolesta, ettei vastaaja pitänyt sen sisältöä laittomana. Valtamedia ei kirjoittanut sanaakaan henkilörekisterilain uudistuksesta, vaikka aihe nousi useita kertoja esiin oikeudenkäynnin aikana.
Vastaajan mukaan hän oli kerännyt tietoa erilaisista yhteiskunnallisista ryhmistä omaa blogihenkistä verkkojulkaisuaan varten. Puolustus muistutti, että Suomessa lehdistökin kerää jatkuvasti tietoa erilaisista ryhmistä sekä yksityishenkilöistä ja voi julkaista tietoja hyvin negatiivisessakin sävyssä. Vastaaja ei sen sijaan ollut julkaissut tai jakanut tikun sisältöä. Tikulla olleita tietoja ei siis oltu käytetty kenenkään pelotteluun tai painostamiseen. Esitutkinnassa ei ilmennyt ensimmäistäkään seikkaa, jonka perusteella oltaisiin voitu epäillä, että tietoja oltaisiin tultu käyttämään lainvastaisessa toiminnassa.
Suurin osa muistitikun ”henkilötiedoista” koostui ihmisen nimestä sekä Facebookin kaltaisesta julkisesta lähteestä tallennetusta valokuvasta. Esitutkinnassa ei voitu osoittaa, että mitään tietoja oltaisiin hankittu rikollisin menetelmin. Kansalaisilla on itsellään vastuu siitä, millaisia tietoja he lataavat itsestään sosiaaliseen mediaan. Syyttäjän väite siitä, että muistitikun tiedoilla oltaisiin ”loukattu yksityisyyttä” on siis valheellinen, sillä tikulla olleet henkilöt olivat itse päättäneet saattaa tietojaan julkisuuteen.
Paikalla oikeudenkäynnissä oli muun muassa vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson vaalityötiimiin kuuluva Matti Mamia, joka kannattaa omien sanojensa mukaan ”radikaalia vasemmistolaisuutta”. Mamia oli pahoittanut mielensä, sillä hänen tietonsa olivat päätyneet muistitikulle. Mamia oli julkaissut verkossa itsestään kuvan, johon oli liitetty teksti ”Anti-Fascist Action” (AFA). Radikaalina vasemmistolaisena Mamia varmasti tietää, että AFA on yleisnimitys maailmalla toimiville väkivaltaista suoraa toimintaa suosiville vasemmistoryhmille. Mamia kuitenkin piti epäreiluna, että hänen itsensä julkaisema kuva oli päätynyt Jyväskylässä sijainneeseen tietokantaan. Oikeudessa ihmeteltiin sitä, eikö militanteiksi antifasisteiksi julistautuvien ihmisten tietoja saa tallentaa myöhempää journalistista käyttöä varten.
Oikeudenkäynnin äänekkäimmän osan muodostivat juutalaisia edustanut lakimies Jaari sekä Jaarin kanssa paljon aikaa viettänyt jyväskyläläinen julkisionisti Juhani Starczewski. Nimestään ja poliittisista intohimoistaan huolimatta Starczewski ei itse ole juutalainen. Hänet erotettiin hiljattain kristillisdemokraateista lausuntojensa vuoksi. Starczewski synnytti oikeudenkäynnin aikana tilannekomiikkaa muun muassa julistamalla mahtipontisesti tuomarille tuntevansa ”juutalaisen kansan perusteellisesti”.
Lakimies Jaari vaikutti oikeudenkäynnin aikana kiihtyneeltä. Kun vastaaja esimerkiksi totesi omassa puheenvuorossaan, että juutalaiset ovat yhteiskunnallisesti vaikutusvaltainen kansa, ravisti Jaari ärtyneesti päätään. Hänen äänensä kohosi useita kertoja, kun keskustelun aiheeksi nousi juutalaisten erityisasema yhteiskunnassa.
Jaari keskittyy yleensä kiinteistö- ja rakennusalan lakiasioihin. Ilmeisesti hänet oli valittu edustamaan Suomen juutalaisia henkilörekisterioikeudenkäyntiin oman etnisen taustansa vuoksi. Jaari on jakanut sosiaalisessa mediassa Israelin puolustusvoimien sotapropagandaa, jolla pyrittiin oikeuttamaan Gazan siviilien teurastaminen viime kesänä. Lisäksi Jaari on saanut Helsingin juutalaisseurakunnan HaKehila-lehden mukaan sionistisen Keren Hayesod –järjestön Ben Gurion Certification of Recognition –”kunniakirjan”. Mielenkiintoista oli se, että julkisionisti Jaari yritti väittää oikeudessa, ettei Suomen juutalaisilla ole yhtikäs mitään tekemistä Israelin ja sionistisen poliittisen liikkeen kanssa. Hänen oma toimintansa ei ainakaan tue väitettä. Vaikka valtamedia kirjoitti Jaarin osallistumisesta oikeudenkäyntiin, jätettiin hänen poliittiset taustansa täysin pimentoon.
Juutalaiset vaativat vastaajalta vähemmän yllättäen täysiä korvauksia. Erityisen pöyristyttävää oli se, että muutamat juutalaiset olivat alkaneet vaatia vahingonkorvausrahoja sukulaistensa siivellä, vaikka heidän omia tietoja ei edes oltu tallennettu muistitikulle! Oikeudessa taitettiin myös peistä siitä, onko Gideon Bolotowsky enää julkisuuden henkilö, sillä hän on jäänyt eläkkeelle.
Vastaajalta vaaditaan hulppeita 50 000 euron korvauksia. Tuomio tullaan ilmoittamaan maaliskuun alussa. Puolustuksen vastauksessa syytteeseen tiivistyi syytteiden järjettömyys:
”Henkilötietolain 12 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan arkaluontoisten tietojen käsittelykielto ei estä käsittelemästä sellaisen henkilön yhteiskunnallista tai poliittista vakaumusta, jonka hän on itse saattanut julkiseksi.”
”Henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistö sisältää seurausarvioinnin ’…ja siten loukkaa rekisteröidyn yksityisyyden suojaa tai aiheuttaa hänelle muuta vahinkoa tai olennaista haittaa, …’. Yksityisyyden loukkauksena voidaan pitää HTL 11 §:n 1 kohdan ja 12 §:n 2 kohdan perusteella sitä, että tunnistettavat henkilöt eivät ole saattaneet itse julkisuuteen heihin tässä yhteydessä liitettyä vakaumusta. Vahingon tai haitan aiheuttamisesta ei ole ilmeisesti esitutkinnassa saatu näyttöä.”